It would be better day today

Tuntuu jo nyt aamusta, että tänään on parempi päivä. Harmi vaan, että oon nukkunut huonosti: uni tuli klo 2 yöllä tunnin pyörimisen jälkeen, heräsin klo 7 ja nousin sit ylös, kun ei enää saanut unta väsymyksestä huolimatta. Enään en siitä huolimatta sänkyyn mene, se on nyt päätetty. Radio vaan päälle, laittautumaan ja ulos vaikka lenkille, jos ei muuta! Yleensä, kun herään aikasin, niin menen myöhemmin takaisin sänkyyn. Ja nukun päivän pilalle. Mä niin rakastan aamuaurinkoa ja aamun viileyttä <3 Se tuo mulle aina vaan semmosen onnellisen ja tyhjän olon... Tulee mieleen ajat, kun isä oli elossa, ja istuin yksinään 5-6 aikaan kesäaamuisin sohvalla juoden kahvia ja katsoen Sub-chattia. Naputtelin siinä muutaman viestin ruudulle ja sitten saatoin lähteä ulos kävelylle. Mikä sen parempaa, kun tuntea se aamun viileys, aamuaurinko ja sateen jälkeinen kosteus vasten ihoa <3 tuun kaipaamaan sitä tunnetta ikuisesti. Enää en voi kokea sitä ikinä.

Eilinen oli tosi kiva päivä. Iltapäivästä tapasin yhtä ystävää, jolle pystyin sitten avautumaan ja kertomaan kaiken. Se oli jotenkin niin helppoa, kun hänellä oli niin paljon samankaltaisia kokemuksia, ja ymmärsi sitä kautta. Lisäksi kävin shoppailemassa kengät, meikkejä ja muuta tarpeellista. Mä oon sitä mieltä, että on paljon mukavempaa käydä shoppailemassa yksin kuin kaveriporukalla. Miettikääpä nyt; saa katella ihan kiireettömästi, mennä minne haluaa jne. Tietenkin sitä tulee käytyä ostoksilla kaveriporukallakin, mutta kun semmoinen oikea ostostarve tulee, niin menen mieluiten yksinään :) kannattaa kokeilla!

Tänään olisi tarkoitus tavata erästä sukulaista ja sitten mennä ulos picnicille ystävien kanssa. Tästä päivästä tulee hyvä päivä, mä päätin sen. Olokin tuntuu (lähes) normaalille.

-Nicce-

itkuparkupotku >:(

Miten voi olla mahdollista, että blogger on poistanut tuon minun itse tekemän otsikon!? Ei siinä mitään, mutta kun olin poistanut kuvan jo kameralta ja tietokoneelta! Se oli muutettu joksikin helvetin linkiksi, että olisi muka laitettu netin kautta... :S Ei kyllä enää jaksais ruveta töhertelemään käteensä, kuvata sitä ja muokata kuvaa. huoh... :( ja mun mielestä se oli niin uniikki ja hieno.

Tää päivä on ollut taas niin väsymystä täynnä kuin vain olla ja voi. Piti nähdä yhtä ystävääkin kaupungilla, mutta, peruin senkin viime hetkellä. On niin huono omatunto, sillä tätä sattuu niin usein. Kun ei vaan jaksa. Ei tämä ainakaan hyvää tee kaverisuhteille, voin sanoa. Toivottavasti he jaksavat ymmärtää. En kehdannut kutsua häntä tännekkään, sillä kämppä on kuin pommin jäljiltä. Pitäisi tiskata ja imuroida... Suihkussa käyminenkin tuntuu ylivoimaiselta. Yleensä käyn päivittäin, mutta nyt olen ollut kaksi päivää peseytymättä. Kaksi! En edes muista, että milloin olen ollut näin pitkän aikaa käymättä suihkussa...

Aurinko paistaa kauniisti ulkona. Ehkä munkin pitäs olla siellä. Ehkä mä virkistyn ja käyn illan päälle pyöräilemässä jossain. Oonhan käynyt ulkona viimeksi sunnuntaina, kun miesystävä sai minut mukaansa lenkille...

Suurin piirtein minusta

Moi

Mun nimi on Nicce, 17,  ja kärsin vaikeasta masennuksesta. Tätä rallia on aikalailla jatkunut 5 vuotta. Juuri, kun luulin selvinneeni (olin ollut puoli vuotta ilman lääkkeitä), isäni kuoli. Siitä sitten alkoi taas alamäki...

 Viimeiset kolme kuukautta olen viettänyt lähes jatkuvasti sisällä koneen edessä. Päivät vain kuluvat ja kuluvat, ja tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Viisikin tuntia tuntuu hyvin lyhyelle ajalle, jonka aikana kerkeän ehkä juuri ja juuri esim. imuroida tai tiskata. Pahimpina päivinä en jaksa tehdä yhtään mitään, sillä ahdistus on niin suuri. Yksi roskapussinkin vieminen tarvitsee tuntien "valmistelun". Olo on juuri nyt semmoinen, että minulla ei ole tulevaisuutta. Minä en pysty esim. työelämään tai koulunkäyntiin. En minä kyllä sossupummiksikaan halua jäädä! Nytkin on rahat tiukalla, kun on vaan kesäkuukausilta toimeentulotuki ja eläkkeet, saa miettiä tarkkaan mihin rahansa käyttää.

 Käyn psykologilla, ja syön masennukseeni seromex 40mg/päivittäin. Annostusta on nostettu n. 2 viikkoa sitten, mutta ahdistus ei ole helpottanut paljoakaan. Tämä on toinen kerta, kun syön seromexia, mutta suuremmalla annostuksella. Viimeksi se auttoi minua tosissaan, ja toivon, että apua olisi tälläkin kerralla.. Jotenkin kyllä vain tuntuu, että annostusta joudutaan nostamaan entisestään max.annokseen 60mg/päivä, kun ei tunnu noista apua oikein nyt olevan.

Mulla on lähihoitajaksi opiskelu kesken. Harmi vaan, että opiskelen vasta ensimmäistä vuotta ja n. puoli vuotta olen kerryttänyt enimmäkseen poissaoloja. Se ahdistaa minua hyvin paljon. Haluaisin valmistua, mutta en tiedä pystynkö siihen.

Onneksi kuitenkin olen löytänyt ystäviä kuluneen kevään aikana. Niin, ystäviä, joita minulla ei ole ollut viimeiseen 3 vuoteen lähes ollenkaan. Olemme käyneet mm. juomassa yhdessä ja näen heitä silloin tällöin. Alkoholi tuntuukin maistuvan minulle edellistä paremmin. Jos olisin jo täysi-ikäinen, hakisin varmasti useamman kerran viikkoon juomaa kaupasta! Eilen joinkin ensimmäistä kertaa yksin kotona, kun oli jäänyt juomaa jääkaappiin, hyvin alkoholistimaista. Oli niin paha olla.

Yksi asia on saanut minut aina jatkamaan. Seurustelu. Olen seurustellut pian 3 vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa. Hän oli syy, miksi en tappanut itseäni v.09. Hän oli syy, miksi halusin jäädä vielä elämään, olin niin rakastunut. Menin siis silloin vapaaehtoisesti osastolle.
Valitettavasti kuitenkin suhteessa on ollut kaikkea muuta kuin hyvää...mutta siis myös hyvääkin. Tänään tein rohkean päätöksen lopettaa suhteen 2kk sisällä, viimeistään silloin kun koulut alkavat, ja täytän 18. Syynä tähän on miesystäväni väkivaltainen ja mustasukkainen käytös. Rakastan häntä kuitenkin paljon... Mutta tiedän sen, että en minä tämmöistä loppuelämääni halua. Ja lisäksi luin tänään Suomi24:n keskusteluja väkivaltaisista parisuhteista, joissa monessa tapauksessa juurikin tämmöiset tapaukset ovat alkua. "Kuka haluaa satuttaa omaa rakastaan?"

 Ero kyllä pelottaa minua, koska en osaa olla yksin esim. öitä. Olen miettinyt jopa, että olenko jollain tapaa läheisriippuvainen jopa. Ero vaan siinä, etten muuta mielipiteitäni muiden mielipiteiden takia. Pelkään, että en pärjää yksinään. Pelkään, että juuri saamani kaverit hylkäävät minut. Pelkään, että jään yksin, vaikka minulle ovatkin vieraat miehet sanoneet, että minulla ei ole mitään ongelmaa siinä, että jäisin yksin... En tiedä. YKSINÄISYYS PELOTTAA. On minulla äiti, hänkin masentunut. Hän välittää minusta, ainakin nykyään. Mutta toisaalta pelkään ja inhoan häntä, hän on kiusannut minua koko lapsuuteni, uhkaillut, hakannut päätä seinään, lyönyt, nimitellyt, sulkenut ulos pakkaseen ja pimeään vaatehuoneeseen jne. Haluaisin pysyä hänestä niin kaukana kuin mahdollista, mutta pitää hänet tyytyväisenä, ettei hän satuta minua enää henkisesti enempää.

  Tämä on ensimmäinen yö _ihan yksin_ omassa asunnossa. Olen asunut täällä jo kohta 4kk. Kun esim. mieheni on lähtenyt matkoille, olen hankkiutunut kavereideni seuraan. Tähänkin on vain totuttava. Vain ihme enää estäisi eroa tai miehen käytöksen pitäisi muuttua hyvin radikaalisti!

Voi, tietäisittepä minut oikeasti. Minä, joka hymyilen aina. Minä, jolla "menee aina hyvin". Minä, joka peitän kaiken.

-Nicce-