Herään kello 13 päivällä. Olo on virkeä 14 tunnin yöunien jälkeen. Nousen ylös, sillä haluan vielä siivota ennen kuin tulet töistä ja rupeamme viettämään iltaa yhdessä. Tarkoituksena on ottaa muutamat oluset, pelata kaikkia mahdollisia pelejä, katsoa leffoja ja illalla käydä lähikuppilassa laulamassa karaokea = viettää laatuaikaa yhdessä! Siitä onkin jo pitkä aika, että olisimme viettäneet iltaa kahdestaan.
Olit aivan ihana minulle illalla ja tänä aamuna. Katsoit minua niin haluavasti ja rakastavasti, ennen kuin otit minut. Rakastelit minua niin täydellisesti, ja sait minut haluamaan lisää ja lisää... Vielä aamulla pidit minusta kiinni ja pitkään. Olin niin onnellinen sinun lähelläsi. Mutta se oli vain se hetki.
Ilo muuttuu pian pettymykseksi, kun sanot, että menet auttamaan tuttuasi jossain jutussa, ja että menee myöhään. Mutta eilenhän sä vasta lupasit mulle, eikä mistään tämmöisestä ollut puhetta! Kerkesin olla niin onnellinen tulevasta illanvietosta, sillä nykyään meillä ei ole laatuaikaa, vaikka yhdessä suurimman osan ajasta olemmekin. Sekin aika menee useimmiten riidellessä ja siinä, että olet mielummin tietokoneen kanssa kuin minun. Hän pahoittelee asiaa, joka lohduttaa minua vähäsen, ja annan hänelle anteeksi. Hän lähtee facebookista. Soitan hänen peräänsä, ja selviää, että hän lähti jo tuttunsa luokse. Mutta viha täyttää taas mieleni; hänellä on monta kaveria mukana, ja aikoo ottaa tänä iltana kaljaa heidän kanssaan. Puhelin kiinni. Tänä yönä hänellä ei ole mitään asiaa viereeni.
Elikkä tästä tuli taas yksi yksinäinen ilta, kun luulin, että minulla olisi kivaa. Masennuspäissäni sit menen lähikauppaan, ja kippaan sylin täyteen herkkuja; sipsejä, suklaata ja cokista. Syöminen lohduttaa aina, ja on aina lohduttanut, kun on ollut paha mieli. Mutta vain sen hetken, kun tulee taas huono itsetunto. Pitäisi muutenkin laihduttaa, ja tämä ei edistä asiaa todellakaan yhtään! Ehkä mä kuolen sit lihavana ja nuorena. Hukun läskeihin tai jotain vastaavaa. Ihan sama. (Tai no ei ihan sittenkään) Musta tuntuu, et mulla on jonkin sortin ahmimishäiriö tai vastaavaa. Pystyn syömään oikeesti nykyään kuin pohjaton kaivo konsanaan, ja tuntuu et mikään ei riitä. Kukaan ei tiedä, kuinka useasti saatan syödä pahaan olooni. Se on mun salaisuus. Mutta ainahan mä pyöreä olen ollut, ja olen huomannut että minulla on jonkinsortin lihavuusgeeni, sillä painoni heittelee yleensäkin hyvin herkästi viiden kilon molemmin puolin. Jos syön esim. vähän aikaa epäterveellisemmin, niin paino nousee parissakin viikossa 5kg, mutta kun syön terveellisesti, paino laskee saman verran. Mutta nyt paino on ollut pitemmän aikaa korkealla, sillä olen syönyt hyvin epäterveellisesti useamman viikon.
Mieli tekisi välillä myöskin oksentaa, mut mä tiedän, et se ei johda mihinkään hyvään. Noin neljä vuotta sitten sairastuin anoreksiaan, joka muuttui bulimiaksi. Jotenkin vain sitten ajan myötä pääsin siitä yli. Ja hupsista vain; kun rupesin syömään normaalisti, niin paino nousi 20kg. Osan olen saanut siitä pois... Mutta sen olen päättänyt, että jos laihdutan, niin laihdutan terveellisellä, ei syömishäriöisellä tavalla. Mut nyt ei ole sen aika. Täytyy keskittyä itseensä ja omaan hyvinvointiin. Mun motto onkin: ruma ei voi itselleen mitään, mutta läski voi aina laihduttaa.
Tämähetkinen painoindeksi: 28,7 - lievä(kö) lihavuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti