noniin

Ja noista tunnelukko-hommista toiseen asiaan. Nyt sitä ollaan viikon tauolla (yritin saada 2:hta, mut mies ei ruvennut). Olo on kyllä tosi ahdistunut, mutta ei itketä. Pelkään, et räjähdän vaan jossain vaiheessa, kun en enää kestä. Tuo hylkäämisen tunnelukko ohjaa mua liikaa tässäkin asiassa :(

Jos nyt kuitenkin päätän erota, mua olisi auttamassa:

- psykologit
- kriisiapu
- mielisairaala... pahimmassa tapauksessa siis.

+ varmasti ystävät

Mä tiedän, et en jää yksin. Varmasti ois ottajia! Ensi kuussa alkaa baari-ikä, ja tuun tutustumaan uusiin ihmisiin sielläkin (+miehiin). Voisin nähdä kavereita vaikka päivittäin. Mut ei se ois sama. Ei olis vieressä nukkujaa.. Vain yksinäisyys. Oksettaa ajatuskin. Oon jotenkin varma et tää on tän suhteen loppu. Mut en voi kuitenkaan sanoa vielä varmaksi. Mä oon niin sekasin. Pääsis vaan puhumaan jonnekkin, nostettas toi masennuslääkemäärä isommaks + avuks jotain rauhottavia?




MÄ EN VOI ANTAA ITSEENI KOHDELTAVAN PASKASTI.
MÄ SAAN PAREMPAA.
SUA AUTETAAN, JOS TARVIIT APUA.
"VIELÄ JOKU PÄIVÄ SÄ KIITÄT ITSEÄS" (ystävän sanoin.)